Huovintien tarina

Huovintie eli Orrentie kulkee Ulvilasta Satakunnan selänteitä myöten Köyliöön, Oripäähän ja Loimaan takamaiden kautta Kosken Hevonlinnalle. Sieltä tie jatkaa Somerolle ja edelleen Uusimaata kohti aina Lohjalle asti.

Huovintien tiedetään olevan ikivanha, tie oli ensin peuratokkien tallaamana ja vasta sitten erämiehet sen löysivät. Paljon myöhemmin ovat sitä kulkeneet monenlaiset matkaajat, niin kuninkaat, herttuat, kreivit ja piispat, friisit, kaupit ja kamasaksat. Tien kulkijat olivat ennen monet kummajaisia kuten itse tiekin, molemmat Jumalan sijoillensa luomia. Linnojen ja kuninkaankartanoiden huovit ratsastivat Huovintietä leiri-, veronkanto- ja käräjäkierroksillaan. Vielä 1800-luvulla sitä kolistelivat hevosineen ja kärryineen markkinamiehet, toiset kohti Poria, toiset Uudellemaalle.

Orrentie tarkoittaa harjutietä. Kansa kutsui tietä myös Huovintieksi siksi, että se oli herrain eli hovien eli huovien käyttämä. Herraskartanoita ja isoja taloja kutsuttiin hoveiksi ja niiden omistajia huoveiksi. Myöhemmin huoveiksi kutsuttiin myös talojen kruunulle asettamia sotilaita, eritoten ratsumiehiä.

Turun teiden tarina

Turusta lähti ennen Ylinen Ulvilantie, Aurajoen laidetieksi myös kutsuttu, kulkien aluksi Maarian ja Halkivahan kautta Sikilään, missä taas tuli liki jokivartta. Oripäässä tie liittyi Huovintiehen ja jatkoi sitä Köyliön ja Kokemäen kartanoihin ja edelleen Ulvilaan, sittemmin Poriin ollen kulkureittinä myös Pyhän Henrikin tieksi mainittu. Toinen valtaväylä johti Turusta Hämeeseen Härkätietä pitkin. Se leikkasi Huovintien Somerolla.

Huovintiellä tapahtuu aina

Valtaväylien väliin jäävä osanen Huovintietä oli takaraja varsinaiselle Suomelle. Sen ylittäessään Turusta tuleva huovi lähestyi omalla vastuullaan ei kenenkään maata tai satakuntalaisten perävesiä ja pirkkalaisten erämaita. Huovintietä eivät vakituisesti kulkeneet tärkeät kruunun virkamiehet tai kauppiaat. Huomattavaa uskallustakin saattoi tien käyttö vaatiakin. Turusta tullen heti Oripäästä oikeaan lähdettäessä oli etelän puolella tietä Kontolanrahka, jonka keskellä Varkaansaari, aikanaan rosvojen lymypaikaksi kerrottu. Ammottavan suon sytiset hetteet ovat olleet yhtä tapaa uhka itselle kuin turva takaa-ajajilta. Lähellä tietä on myös Annalan nummi, jolla kerrotaan hiisien käyneen kivisotaa ja jossa valtaisa määrä kiviä edelleen on muistona näiden jättiläisten poikamaisista leikeistä. Keskellä hongikkoa on pari syvää harjuhauturaa, joista toiseen tarinan mukaan on haudattuna verisen veljesvihan päätteeksi Untamon surmaama Kalervo.

Pappisista kun Huovintietä tullaan Katkelmusnotkon ja Harmantinsuon läpikäytävän kautta Kettusuon laitaan ja Haarukankaalle, saattaa tarkkaamaton kulkija eksyä pohjoista kohti joutuen palaamaan suon laidasta takaisin. Jatkaessaan oikealla reitillään hän voisi kesäaikaan vilvoittaa itseään ja ajatuksiaan lähteisissä järvissä Kakarlammella, Kuljunjärvellä tai Mustajärvellä. Samalla kannattaa tarkkaavaisesti kuunnella ääniä hongikosta. Vastaan alkaa myös ehkä tulla väkeä Uudenmaan suunnasta, Somerolta, Marttilasta ja Uskelan takaa asti.

Haarukankaan alta nimittäin alkaa valtaisa vanha heinäniitty. Tämä Rahkion Isoniitty oli myös hanhien ja kurkien asuttama. Aikanaan se oli kaikkien yhteistä maata, mutta 1538 kävivät Etelä-Suomen laamanni Erik Fleming ja Turun linnanvouti Tuomas Juhananpoika lohkomassa sen osuuksiin. Saipa noiden jakojen päätteeksi Erik omankin lohkonsa niityltä, tänäkin päivänä sen nimenä on Eerikinlohko. Niityllä asui aikansa myös Joonas-renki. jota myöhemmin kutsuttiin Rahkion keisariksi. Hänen tarinansa on tarina onnettomasta ja onnellisesta rakkaudesta. luonnon voimista ja Jumalan turvasta.

Huovintien varressa oleva talon kokoinen kivenlohko, nimeltään Parranvaha, on vanha Satakunnan ja Suomen raja. Para oli linnun, erityisesti kehrääjän hahmossa kulkeva henki. Se saattoi hankkia omistajalleen kyseenalaisin keinoin maallista hyvää. Toinenkin henki asusti näillä main, Se oli Raja tai Rajanäijä, joka huuteli kiven seudusta öiseen aikaan kulkijoille karmealla äänellä. Rajanäijä vahti rajaa, joka kulki kohti Hevonlinnan kukkuloita. Hevonlinna lie ollut aikanaan Suomen rajan linnakkeita. Huoveille ja muille ratsastajille se tarjosi suojaisan paikan yöpymiseen sekä itsensä ja ratsun huoltamiseen. Noppapeli sujui iltanuotiolla verkkaan ja rahakin vaihtoi omistajaa yöleirissä. Ehkä laulukin kiiri ympäristöön ja...

Hevonlinnan kuulu hiisi kummasteli touhua kukkulansa otsalta, kuunteli ja katseli. Hiisi on tehnyt valtavia mainetekoja kansan mielissä. Karinaisten eukonkin viikatteen se oli hionut niin teräväksi, että heinä kaatui niin laajalti, mihin viikatteen kahaus kuului. Eukko jätti kuitenkin hiiden ilman palkkaa ja tästäkös hiisi suuttui. Se heitti Hevonlinnasta eukon mökkiä kohti vahakiven, kuten hiisillä on tapana kiviä paiskoa. Kivi lensi Karinaisten Sauhulaan asti, käy vaikka katsomassa, siellä se on pellolla, ei osunut eukon onneksi mökkiin. Kun Marttilaan rakennettiin oma pyhättö, suuttui hiisi kellojen soittoon ja paiskasi kiven sinnekin. Se kivi on Juutilan vainiossa. Hiisi harmistui huonosta osumatarkkuudestaan, sai tarpeekseen ja lähti matkoihinsa. Ennen matkaan lähtöään se kuitenkin sulki tyttärensä salattuun onkaloon ja upotti valtaisat aarteensa ympäristön soihin. Ikiaikojen kertojat osaavat neuvoa, että aarnivalkeat osoittavat aarteiden sijaintipaikat, mutta niihin pääsee käsiksi vasta tietyn uhrin avulla. Aarnivalkeita on nähty ainakin Linturahkalla ja Orvonsuolla. Hevonlinnalle lie myös huomattava osa aarteesta jäänyt, niin kiire hiidelle tuli. Liekö sama aarre, jonka toiset kertovat joltakulta heimopäälliköltä jääneen ryöstöretkiltään. Sanotaanhan järven syntyneen kuoppaan, josta aarteen päälle luotiin santa. Aarretta on yritetty aikojen kuluessa kaivaa esiin useaan kertaan. Eräskin kaivoi viikkoja kunnes väsyi ja sitten näki unen. Unessa hän kuuli, ettei aarretta saa esiin lapiolla vaan uhrilla, joka tulee antaa hangenkannon ja täyden kuun aikaan aarteen haltialle . Myös Joonaksen mökin paikalla on nähty aarnivalkeita, niiden puolestaan arvellaan olevan laukkuryssien jättämien aarteiden merkkejä.

Uskomattomaltahan tämä tarina tuntuu, mutta .... Huovit Varsinais-Suomesta kuuluvat valmistelevan leiriä Huovintien tuntumaan. Liekö heillä oikeaa uhrimieltä löytääkseen aarteita, onko täysikuuta valaisemaan yötä ja onko hankikantoa siivittämään suksen luistoa? Ennen kaikkea, onko heillä kekseliäisyyttä, oivallusta, taitoa ja näppäryyttä sekä rohkeutta ratkoa aarteiden arvoitusta ja saada mukaansa Huovintien aarteet leirinsä päätteeksi.